sidebar-right h Ensimmäinen äitienpäivä | Annukan Pörriäispuutarha

Top Social

Ensimmäinen äitienpäivä

13 toukokuuta 2013

Eilen vietin ensimmäistä kertaa äitienpäivää äitinä! Ei sitä vieläkään oikein ymmärrä että minä olen Äiti! ♥

Pieni aikavaraspoikani pitää minut kiireisenä, en kerkiä pihatöihin yhtä paljon kuin haluaisin, puoli tuntia silloin tällöin. Sattumoisin poikamme ei edes nuku nyt yhtä hyvin päiväunia kuin pakkasten aikaan. Toivotaan että tämä huonosti nukkumisen vaihe menee nopeasti ohi jotta äiti ehtii pihatöihin ja ohdakkeet ja kortteet ei valloita koko pihaa sillä aikaa... ;)
15 kommenttia on "Ensimmäinen äitienpäivä"
  1. Eikö ole jännää? Haikeudella muistelen vauvan tuoksua, vaikka meillä ekat vuodet oli huolta, murhetta ja valvomista. Meillä esikoinen menee syksyllä kouluun ja itsellä on identiteetin päivittämisen paikka. Moni oman ikäinen on vielä vauvavaiheessa ja itsellä on ihan suht isot lapset. Meillä kasvoi tuossa sun vaiheessa voikukat kainoloihin asti usemman vuoden :D Kyllä sitä ehtii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on tämä jännää, varsinkin kun nyt tulee uusia kehitysvaiheita koko ajan! meillä on valvottu refluksin takia, ensimmäiset kuukaudet oli aikamoista huutoa. Pikkuhiljaa helpottaa elo. :) Koetan pitää itseni kärsivällisenä pihan kanssa, kerkiäähän sitä tosiaan myöhemminkin. :)

      Poista
  2. Nauti täysillä pienestä pojastasi ja äitiydestä. Puutarhaa ehtii sitten laittamaan, kun hän ei enää niin paljon tarvitse äitiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää tosiaan nauttia täysillä, ehkä tämä opettaa minulle hiukan kärsivällisyyttä... ;)

      Poista
  3. Onnittelut näin jälkikäteen ensimmäisestä Äitienpäivästä! Niissä päivissä on ihan omanlainen tunnelma,varsinkin sitten kun lapset on vähän isompia. Laskin itse eilen, että viettelin jo 16. kerran Äitienpäivää ja ihan yhtä kihelmöivää oli jälleen kuunnella supatusta oven takana ennen sitä hetkeä kun ovi aukeaa ja onnittelulaulu kajahtaa ilmoille :)

    Niin ja sinne pihalle ehtii kyllä myöhemmin. Nauti nyt näistä vauvavuosista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Onnittelut myös sinulle 16:sta äitienpäivän johdosta! :)

      Poista
  4. Puutarhaan tosiaan ehtii myöhemminkin. Lapsi kasvaa niin kovin nopeasti ja kohta sinulla on taas aikaa mönkiä mullassa. Nautiskele pienestä pojastasi oikein "roppakaupalla"!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lupaan tästä lähin nauttia ja unohtaa rikkaruohot omaan rauhaansa! :)

      Poista
  5. Yhdyn edellisiin kommentteihin ja toivotan äitienpäivä -onnea! Voin luvata että voikukat todella kasvaa ehkä kainaloihin asti jokusen vuoden kuten meillä, mutta sitten voi myöhemmin puuhastella yhdessä niiten kimpussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvä kuulla muilta tästä ettei ne rikkaruohot mihinkään kerkiä hävitä, siellä ne oottaa ensi kesänäkin... ;)

      Poista
  6. Onnea myös minun puolestani ensimmäisen äitienpäiväsi johdosta. Voin sanoa kolmen jo aikuisen pojan äitinä, että aika kuluu kuin siivillä,joten nauti jokaisesta kallisarvoisesta hetkestä pienokaisesi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Tänään en olemurehtinut pihan rikkaruohoja ja tekemättömiä töitä vaan olen hassutellut pikkuiseni kanssa paljon. :)

      Poista
  7. Huikeasti onnitteluja sinulle :)

    VastaaPoista
  8. "Kiitos! :) Hyvä kuulla muilta tästä ettei ne rikkaruohot mihinkään kerkiä hävitä, siellä ne oottaa ensi kesänäkin... ;)"
    Tämä on niin surullista, mutta totta:) Tsemppiä!

    VastaaPoista