torstai 4. lokakuuta 2012

Iloista eläintenpäivää!

♥ Iloista eläintenpäivää kaikille karvaisille kavereillemme! 

Tänään 4.10. vietetään Maailman Eläinten päivää, 
vaikka eiköjokainen päivä olekin eläintenpäivä! 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Keraamisen pöllön työvaiheet

Sain paljon kyselyjä siitä miten olin tehnyt keraamisen pöllöni. Tein eilen keramiikkakurssilla pienemmän kaverin pöllölle ja otin samalla kuvat työvaiheista. 


Aloitin kaulitsemalla savenpalasesta tasaisen levyn, johon piirsin tikulla pöllön reunamuodon. 

Seuraavaksi leikkasin savesta sopivat muodot siiville ja jaloille. Silmiin pyöritin pötköt savesta ja asettelin ne paikoilleen rinkuloiksi.

Palasten kiinnittämiseen käytin veteen lietettyä savea. Palasen pohja ja paikka mihin palanen kiinnitetään raaputettiin veitsenkärjellä rikki ja uurteisiin levitin lietettä. Savilietteen avulla palaset painetaan yhteen jolloin kuivuttuaan palaset on lujasti kiinni toisissaan.

Seuraavaksi muotoilin silmät.

Jatkoin siipien sekä nokan kiinnittämisellä sekä muotoilulla.

Kuvioinnit tein pitsiliinalla. Pitsiliinakuvion voi joko kaulita saven pintaan tai kuten tässä tapauksessa tein, painelin sormilla liinan saveen. 
 Samalla pitsiliinalla kuvioin masun. 

Seuraavaksi vuorossa oli silmien teko joihin käytin pitsiliinan keskiötä

Viimeisenä työvaiheena kiinnitin jalat ja sitten pöllö olikin valmis menemään hyllylle kuivumaan ja odottamaan ensi viikon enkopi-värien laittoa sekä raakapolttoa!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Väriä

 Syksyn sävyjen kunniaksi blogini sai syysasun kuten ympäröivä luontommekin. :)
Odottelen kovasti aurinkoisia kelejä jotta pääsisi taas luontoon kuvaamaan. 


maanantai 1. lokakuuta 2012

Pientä julkisivuremonttia



Saimme muutama viikko sitten valmiiksi talomme julkisivuremontin etupihan puolelta. Työtä meillä riittää remonteissa joten jätettiin loput talon julkisivuista tehtäväksi ensi vuonna (takapihan puoli). Nyt on vuorossa saunan, pesuhuoneen, pukuhuoneen ja pikkuvessan remontti. Tuli motivaatio saada nämä tilat kiireesti valmiiksi ennen vauvan tuloa. 


Maalasimme autotallin oven, ulko-oven, ikkunanpielet ja muut tummat puuosat paremmin keltatiilisen talomme sävyyn sopivalla hyvin vaalean hiekan sävyllä. 
Autotallin puuosat vaihdettiin kokonaan uusiin paneeleihin ja myös ulko-oveen vaihdoimme kirkkaan lasin alkuperäisen 70-luvun keltaisen kuviolasin tilalle. Nyt eteiseemme tulee enemmän ja puhtaamman sävyistä valoa.

Vanhemmiltani Italiasta tuliaiseksi saama kylttikin pääsee nyt hyvin esille ulko-ovessamme.

Sokkeliin valitsimme pinnaksi luonnollisen ruskean Yki Aitokiven. 



Taisi Leevi olla inspiraationa talomme väritykselle... :)