keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Keraamisen pöllön työvaiheet

Sain paljon kyselyjä siitä miten olin tehnyt keraamisen pöllöni. Tein eilen keramiikkakurssilla pienemmän kaverin pöllölle ja otin samalla kuvat työvaiheista. 


Aloitin kaulitsemalla savenpalasesta tasaisen levyn, johon piirsin tikulla pöllön reunamuodon. 

Seuraavaksi leikkasin savesta sopivat muodot siiville ja jaloille. Silmiin pyöritin pötköt savesta ja asettelin ne paikoilleen rinkuloiksi.

Palasten kiinnittämiseen käytin veteen lietettyä savea. Palasen pohja ja paikka mihin palanen kiinnitetään raaputettiin veitsenkärjellä rikki ja uurteisiin levitin lietettä. Savilietteen avulla palaset painetaan yhteen jolloin kuivuttuaan palaset on lujasti kiinni toisissaan.

Seuraavaksi muotoilin silmät.

Jatkoin siipien sekä nokan kiinnittämisellä sekä muotoilulla.

Kuvioinnit tein pitsiliinalla. Pitsiliinakuvion voi joko kaulita saven pintaan tai kuten tässä tapauksessa tein, painelin sormilla liinan saveen. 
 Samalla pitsiliinalla kuvioin masun. 

Seuraavaksi vuorossa oli silmien teko joihin käytin pitsiliinan keskiötä

Viimeisenä työvaiheena kiinnitin jalat ja sitten pöllö olikin valmis menemään hyllylle kuivumaan ja odottamaan ensi viikon enkopi-värien laittoa sekä raakapolttoa!

14 kommenttia:

  1. Voi miten näppärää, ihanaa! Kyllä nyt alkoi tehdä mieli keramiikkakurssille.

    VastaaPoista
  2. Ompa suloinen kerrassaan. Osaiskohan sitä itsekin..?

    VastaaPoista
  3. Mukavalta puuhalta vaikuttaa. Onnistunut pöllö taas sinun kokoelmiisi :)

    VastaaPoista
  4. Seija, kipin kapin kurssille! Varoitus, tähän jää koukkuun... ;)

    Annu, ihan varmasti osaat! :)

    Kiitos Katja, keramiikassa kyllä ajatukset nollautuu ja on aina hauska käydä tunneilla! :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän söpö pöllö! Kiitos työselosteesta, hauska seurata :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Pirkko! :)

    Täytyisi muissakin käsitöiden esittelyissä muistaa kuvata työvaiheet... :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä teko-ohjeet :) Pitsiliinasi kuviot sopivat hyvin pöllölle.

    Tein kerran kolmiulotteisen keramiikkapöllön nerikomisavella. Se epäonnistui, joko lasite oli vahingossa väärää lajia tai poltto oli liian kuumassa. Pöllöstä tuli ihan "rokonarpinen" :(

    VastaaPoista
  8. Lämmin kiitos työselosteesta. Oli niin selkeästi kuvattu ja selostettu vaihe vaiheelta, että jokainen varmaan ymmärsi.

    Kruunuvuokko: Puutarhan Lumosta

    VastaaPoista
  9. Kiitos Tarja Ja Kruunuvuokko! Täytyy tunnustaa että tuon pitsiliinakuvion keksin pinterestin ihmeellisestä maailmasta... ;)

    Tarja, täytyypä tutustua tuohon nerikomisaveen, en ole koskaan kuullutkaan! Lasitteissa onkin se huono/jännä puoli että koskaan ei tiedä miten työ loppupeleissä onnistuu. Mulla on kanssa yksi maljakko joka on lasitettu kidelasitteella, ei ihan tullut sellainen kuin olisin halunnut, en tiennyt mikä on kidelasite sitä ennen...

    Kruunuvuokko, ole hyvä! :) Yritin muuten tänään käydä kehumassa sinun helmilankapalloasi mutta en onnistunut kirjoittamaan viestiä kun robottitarkistuskone esti kirjoittamisen, ei muka ikinä mennyt kirjoitus oikein. Tiesitkö että sulla on tuollainen robottitarkistus päällä kommenteissa?

    VastaaPoista
  10. Annu, tiedän kyllä robotista ja se on tosi hankala. Kirjainten ja numeroiden tunnistus on välillä mahdotonta. Olen muiden blogissa vieraillessani törmännyt samaan ongelmaan ja kun olen tarpeeksi usein koettanut uusintaa, olen päässyt lopulta läpi. Pitää varmaan poistaa käytöstä mokoma.

    VastaaPoista
  11. Löysin ihanaan blogisi Annelivian kautta. Minäkin tykkään keramiikasta, mutta taidot puuttuu kokonaan. Tällä ohjeella voisinkin kokeilla jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minna! Kiva kun löysit blogini! Toivottavasti ohjeeni on tarpeeksi selkeä! :D

      Poista