sidebar-right h Kevään kaipuu | Annukan Pörriäispuutarha

Top Social

Kevään kaipuu

20 maaliskuuta 2012
Kuva otettu 10.4.2011.
Pitkä on kärsimättömän aika! Yöllä oli satanut lisää lunta, kuorruttanut verkotetut tuijat valkoiseen peitteeseen. Eilen näin ensimmäisen leskenlehtikuvan tältä keväältä, vielä en ole itse yhtään bongannut.

3.4.2010

Ensimmäisenä Nurmijärven keväänämme 2010 oli talonvierustat lumista paljaina ja sieltä nousi lumikelloja. Harmillista että nyt ei sitä iloa enää ole kun talonvierustalle piti laittaa routaeristeet ja siinä on ainoastaan soraa.

Nyt odottelen malttamattomasti että ensimmäiset alueet pihastamme sulaisivat lumesta ja ensimmäiset kevätkukat kukkisivat. Tänään on kevätpäiväntasaus eli pohjoinen pallonpuoliskomme kääntyy kohti aurinkoa. 20 päivää ja on sama aika kuin viime vuonna ylläolevan kuvanottohetken aikaan eli ihan kohta on kevät! :)
4 kommenttia on "Kevään kaipuu"
  1. Meilläpäin kuuluu ja näkyy jo päivittäin muuttolintujen ääniä sekä auroja. Tuo jo kivan varmistuksen siitä,että kevät on jo melkein täällä :)

    VastaaPoista
  2. Juu muuttolinnut on kyllä varma kevään merkki! Itse olen koettanut mustarastaita bongata, naapuri kertoi jo kuulleensa! :)

    VastaaPoista
  3. meillä palojoella on ollut mustarastaita koko talven. Mielenkiinnolla jään seuraamaan blogiasi, minä alan rakentaa pihaa Nurmijärvellä nyt ensimmäistä kesää ja jännityksellä odotan mitä tulevan pitää :)

    VastaaPoista
  4. Kaisa, ollaan melkein naapureita siis! :)
    Jännää seurata myös sinun pihanrakentamista blogistasi! Kävin äsken tutkailemassa kirjoituksiasi ja mielenkiintoiselta vaikuttaa! Hieno tontti teillä!
    Mulla tulee kolmas kesä pihanrakennusta ja jännityksellä edelleen odotan mitä tuleman pitää! :D

    VastaaPoista