sidebar-right h Haastavaa :) | Annukan Pörriäispuutarha

Top Social

Haastavaa :)

21 marraskuuta 2012
Olen saanut kivoja haasteita ja tunnustuksia monelta, nöyrimmät kiitokset niistä teille! Nämä tunnustukset saavat aina hymyn huulille vaikka en aina kaikkiin muista tai kerkiä tekemään postausta. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja tässä useampaan vastaus kerralla. En tällä kertaa jaa näitä eteenpäin koska en osaa nyt valita blogeja joille nämä haluaisin antaa, jokainen lukulistallani on nämä haasteet ja tunnustukset ansainneet!


Kesä kuudella kuvalla
Sain Annelivialta haasteen kuvata viime kesää kuudella kuvalla. Tämä olikin yllättävän haastava tehtävä. :)

Tämä kesä alkoi mahtavalla kukinnalla, pihatyösuunnitelmien pyöriessä kovasti päässä.

Tänä kesänä saatiinkiin muutama iso projekti tehtyä pihallamme kissatarhan lisäksi. Mieheni rakensi hienon pihavaraston ja yhdessä ahkeroitiin komea nurmikko! Polku pihavarastolle jäi ensi vuoden projektiksi. 

Sitten se isoin, pitkään odotettu, alkukesän tapahtuma: tammikuussa syntyvä esikoisemme ilmoitti tulostaan! ♥ 
Tämä epeli sai vain oloni hyvin väsyneeksi jolloin pihatyöt jäivät tältä vuodelta minimiin. 


Elviira-kissamme odotti samaan aikaan minun kanssani vauveleita, onneksi hänellä nämä pentuset vain syntyivät jo heinäkuussa. Tämä oli toinen kesän suurista tapahtumista, ihana asia mutta myös kovin traaginen ja henkisesti raskas. Viidestä pennusta selvityi hengissä kaksi. Jadea ja Tipiä piti vielä ensimmäiset viikot letkuruokkia kun emo sairastui nisätulehdukseen ja maidontuotanto loppui. Alun hankaluuksien jälkeen saatiin viettää monta ihanaa pentuviikkoa yhdessä kunnes tuli aika luopua pentujen muutettua uusiin koteihinsa. Ikävä on näitä mussukoita varmasti vielä pitkään. 

Kesä vietettiin pitkälti kotona pentujen aikaa vaativan hoidon takia, mutta Mummin 85-v synttäreillä pääsin käymään Nivalassa. Mummillani on aivan ihana piha kukkineen!

Kesälomallani oli tarkoitus ommella vaatteita itselleni ja tulevalle lapselleni. Ihan hyvin ei alkanut kun leikkasin heti ensimmäiseksi mittanauhan poikki. Elviiran vaativa synnytys ja pentujen hoito siirsi tämän projektin jatkamisen tulevaisuuteen. Ehkä tästäkin vielä joskus valmista tulee kunhan saan potkittua itseni jatkaamaan... ;)



Sunshine Award 1
Sain jo jokin aika sitten Pajassa ja Puutarhassa -blogin Seijalta uudistetun Sunshine Award tunnuksen: Saadakseen tämän tunnustuksen pitää vastata seuraaviin kysymyksiin ja nimetä muita blogeja tunnustuksen saajiksi, sekä ilmoittaa tunnustuksen saajille heidän valinnastaan. Hyi minua, en jaa tätä nyt eteenpäin... Vastaan vain kysymyksiin: 


1. Elämäsi parhain saavutus?
Hmm, tekisi mieli sanoa tähän jo tuleva lapseni mutta en vielä sano vaan eiköhän se olisi ammattini. 


2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi? 
Rakkaus, ystävät & kissani

3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi Pariisi, Rooma, Lontoo, New York? 
Lontoossa ja Roomassa olen jo käynyt joten tällä kertaa valinta olisi Pariisi!

4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi?
Tykkään kävelystä kovasti mutta jos kuntoa pitäisi lähteä kohottamaan niin eiköhän ne erilaiset ryhmäjumpat ole kivoimpia. Kirjailijoita on vaikea nimetä kun luen paljon eri kirjailijoiden teoksia kevyestä hömpästä scifiin ja fantasiaan, suosikit vaihtuvat mutta yksi mikä pysyy on Tolkien. Musiikissa on sama homma että se on hyvin kausiluenteista mikä on milloinkin suosikkini, tällä hetkellä se on ehdottomasti Mumford & Sons ja biiseistä The Cave: 

Taiteilijoista en osaa nimetä ketään mutta Pinterestistä voitte käydä kurkkaamassa minkä tyylisistä teoksista tykkään, myös kuvituksissa on paljon ihanuuksia...

5. Harrastuksesi?
Yllättäen puutarha ja käsityöt ykkösenä. Urheilla yritän myös mutta en voi edes sanoa että säännöllisesti olisin tässä kerinnyt urheilemaan... Valokuvaus ja taide tietty myös.



Sunshine Award 2
Sain Parasta aikaa blogin Tarjalta tuplatunnustukset. Ensimmäinen myöskin Sunshine Award mutta toisilla kysymyksillä:


Lempinumero: 25
Alkoholiton suosikkijuoma: Tee
Lempieläin: Kissa
Facebook vai Twitter: Facebook
Intohimoni: Puutarha ja käsityöt
Suosikkiviikonpäivä: Lauantai
Suosikkikukka: Liljat





Liebster Blog
Tarjalta sain myös tämän Liebster Blog tunnustuksen. 
Saksan adjektiivi liebster tarkoittaa suosikkia, lemmikkiä tai rakasta. Tämä tulisi jakaa eteenpäin kuten muutkin ylläolevat haasteet ja tunnustukset, mutta tämän kerran jätän jakamisen väliin.


Kiitos teille Tarja, Seija ja Annelivia näistä tunnustuksista! 
10 kommenttia on "Haastavaa :)"
  1. Onnea tunnustuksista! Kivat kesähöpinät, paljon kaikenmoista ja tosi isoa! on suveesi mahtunut. Mä muuten olen käynyt kurkkimassa sun pinterest-sivuja ja todennut ettei mun ite tarvi tehdä kun sulla on kaikkea kivaa juuri mun makuuni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! :)
      Hauskaa kun olet tykännyt pinterestin pinnauksistani! :D

      Poista
  2. Onnea tunnustuksista! Sinulla onkin jännittävät ajat käsillä. Minun esikoiseni syntyi 31 vuotta sitten, mutta sen muistaa kuin eilisen päivän. Ihanin tapahtuma elämässäni kuopuksen syntymän ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos betweenland! Jännät ajat on juu käsillä... :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja kukkapenkkejä, ilo katsella ! Kaikista kaunein on kuitenkin tuleva vaavi, paljon onnea !

    VastaaPoista
  4. Ihana kesä <3 Mikä atsalea tuossa ekassa kuvassa on? Tosi kauniin syvä väri.

    VastaaPoista
  5. Kummasti sitä heti odottaa taas kevättä ja kesää kun vastahan tuo kesä oli... ;)

    Kyseessä on Japaninatsalea, Rhododendron optusum ´Maruschka´. Muistaakseni löysin ihan paikallisesta plantagenista aikanaan. Tässä postauksessa enemmän kuvia: http://piharemonttia.blogspot.fi/2010/05/kivikkokukkapenkki.html

    Tuo Maruschka onkin top kolmosessa pihani suosikeista. Ensimmäisen talven jälkeen säikähdin että ei ole selvinnyt mutta se vain tekee nuput ja lehdet vähän myöhemmin kuin muut. Kaksi talvea on tuo jo selvinnyt. :)

    VastaaPoista
  6. Hei mikä ihana vaaleanpunainen kukka on tuossa kuvassa, sun mummin pihalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on Maloppi, kuuluu malvakasveihin! :)
      http://www.siemenkauppa.com/kukat-1-2-vuotiset/119-maloppi.html

      Poista