sidebar-right h Kasvimaasuunnitelmista toteutukseen | Annukan Pörriäispuutarha

Top Social

Kasvimaasuunnitelmista toteutukseen

30 huhtikuuta 2011
Piirsin tänään paperille suunnitelman tulevasta kasvimaastamme. Kasvimaalle on tarkoitus rakentaa kohopenkit puukehikoin. Kasvikehikoiden rajaaman alueen koko on noin 6 metriä x 4 metriä. Ympärillä on vasemmalla metri tuija-aitaan, 80 senttiä kasvilavojen ja kompostikehikkojen välissä ja oikealla puolisentoistametriä rinteeseen jonka ylätasolla on marjapensaat. Kuvan alareunan ulkopuolelle olisi tarkoitus tulla jossain vaiheessa istuma-alue ja sen toiselle puolelle kasvihuone.


Tänään alkoi suunnittelun lisäksi varsinainen kasvimaan perustaminen. Ensimmäinen vaihe on maan kääntäminen ja rikkaruohojen hävitys. Kasvimaan käytäville levitetään juurimattoa ja puuhaketta jota olemme itse hakettaneet pihalta kaadetusta vaahterasta sekä omenapuiden leikkuun tuottamista oksista. Pinnalle levitämme vielä lopuksi kuorikatetta kauniin lopputuloksen saavuttamiseksi. 


Maata on käännetty reilu puolet tulevasta kasvimaan alasta sekä tuija-aidan vierelle levitetty osalle matkaa katetta. 
Kasvimaan nurkalta näkymää talolle päin.
Mustat jätesäkit sisältävät haravointijätettä jota
pitäisi kuskata kaatopaikalle kompostoitavaksi.
2 kommenttia on "Kasvimaasuunnitelmista toteutukseen"
  1. Tuumasta toimeen :) Mun kasvimaa on aika pahasti kesken... Kukakohan sen kääntäis ja laittais :)

    VastaaPoista
  2. Samaa pohdin minäkin kaikkien muiden tekemättömien töiden osalta että kukakohan ne tulisi tekemään... Oleskelualueen perennapenkkikin pitäisi saada kiireesti tehtyä kun nuo siemenestä kylvetyt taimet kasvaa päivä päivältä isommiksi ja ne pitäisi kohta saada ulos istutettua. :)

    VastaaPoista