tiistai 16. marraskuuta 2010

Häämatkalla

Käväisimme Thaimaassa häämatkalla marraskuun alussa. Vihreys ja valo oli jotain aivan mahtavaa tämän pimeyden keskellä.

torstai 21. lokakuuta 2010

Tekemättömiä töitä


Näin ensimmäistä kertaa unta rikkaruohoista. Unessa rikkaruohot olivat metrinkorkuisia ja niiden rungot olivat viiden sentin paksuisia. Istuttamani sammalleimut lensivät kitkennän mukana pois paikoiltaan. Onneksi se oli vain unta, en kyllä tiennyt stressaavani näin paljon rikkaruohoista!

Ehkä tämä johtuu töistä jotka olisi hyvä tehdä ennen pakkasia. Kuvassa näkyvän kivipengeryksen teko jää suosiolla ensi vuoteen. Tähän olen suunnitellut isoa kaarevaa kukkapenkkiä jonka syvyys olisi noin metrin ja pituus arviolta 10 metriä tuleville kiviportaille asti. Tässäkin kohden kasvaa vielä pelkästään rikkaruohoja. Kukkapenkki ja pengerrys on kasvihuoneen lisäksi listalla ensimmäisenä ensi kevään hommista. 

Pihalla odottaa iso kasa haketta joka pitäisi levitellä tuija-aitojen juurille ennen talvea, toki sitä ennen pitäisi kitkeä kaikki pahuksen rikkaruohot pois hakkeiden alta.

Toisaalta onneksi kohta tulee talvi niin ei tarvitse miettiä rikkaruohoja vähään aikaan, voin sen sijaan keskittyä tulevien kukkapenkkien suunnitteluun ja tulevan kevään odotukseen!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Häät 2.10.2010



2.10.2010 vietimme syyshäitämme. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli yllättävän lämmintä. Onneksi, sillä olin suunnitellut potrettikuvaukset ulos, veljeni toimiessa kuvaajana. En ollut edes varautunut sisäkuvauksiin, mikä sinäänsä oli melkoista arpapeliä kun syksyn kelit yleensä on melko epävarmat.


Heinäkuussa saimme mieheni kanssa idean, että mitä jos yllätettäisiin sukulaiset ja ystävät hääkutsulla. Nopeasti saimme tehtyä kutsukortit, kirkko ja juhlapaikkakin oli sopivasti vapaana. Cateringiä metsästettiin vähän pidempään, lopulta päädyimme paikalliseen Nurmijärven juhlapalveluun jonka tarjoilut osoittautuivat parhaimmaksi mahdolliseksi valinnaksi, vieraatkin kehuivat kovasti. 


Koristelut tein itse ja juhlavalot eli pienet vihreät paperilamput tilasin netistä. Virittelimme tavalliset jouluvalot seinältä toiselle joihin pallot sitten kiinnitimme. Hiukan aiheutti jännitystä kun postilla kesti puolitoista viikkoa saada lähetys perille! Tietenkin olin jättänyt tilauksen viime hetkeen... Pöytäkukissa käytin oransseja ja punaoransseja germinejä, lyhtykukkia ja vihreinä kasveina pikkutalviota sekä taponlehtiä äitini pihalta. Muutamaa muutakin vihreää lehteä käytin asetelmissä mutta niiden nimet olen autuaasti unohtanut. Äitini teki muutamat kauniit koriasetelmat sammaleesta, ruusuista, hortensioista ja valkoisista krysanteemeista. Pöydissä koristeina oli koristekiviä, osa ikeasta osa itse kerättyinä ja paikkakorttien virkaa hoitivat kävyt. Servietit taittelimme sydämen muotoiseksi. 


Itse juhla ja päivä kokonaisuudessaan onnistui täydellisesti! 

maanantai 18. lokakuuta 2010

Arkea, eli sisätilan remonttia

Syksyn tullen on ollut taas aikaa edistää sisätilan remonttia. Eteinen sai uuden tapetin, lattian ja katon, uusine sähköineen ja lamppuineen. Keittiö on ensimmäisenä tilana talosta valmis, seinämaalauksenkin sain sinne tehtyä. 

Eteisen, keittiön ja ison vessan lattioihin asennettiin sähkökiertoinen lattialämmitys, tämä tulee kaikkiin muihinkin huoneisiin remontin edistyessä. Talossamme oli aiemmin öljylämmitys, jonka poistamme käytöstä. 
Muutimme taloon vuosi sitten ja olemme tehneet remonttia rauhallisesti työn ohella. Kesä meni piharemonttissa, routaeristeiden, salaojien ja pengermien teossa. Nyt on taas ihan mukavaa vaihtelua tehdä sisällä hommia eteenpäin. 

Puutarhaa, kasvimaata, kasvihuonetta ja kissatarhaa suunnittelen sitten pitkän talven, kevättä odottaen ja sisätilaa remontoiden.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Syksyistä valoa


Aurinko on paistanut erittäin kauniisti viime päivinä.

Yläpuolen kuva tuli otettua ihan puolivahingossa liikkuvasta autosta. Länsitaivaalta oli nousemassa myrskypilviä josta sitten yön mittaan satoi syksyn ensimmäiset lumihiutaleet. 

perjantai 15. lokakuuta 2010

Kivikkokukkapenkin syksy




Kaunista syksyä



Kevättä istuttamassa

Istutin tässä yksi ilta lokakuun alussa kukkasipuleita uusiin kukkapenkkeihin. Jännä nähdä mitä sieltä nousee keväällä. Kirjoitin itselleni ylös mitä kaikkea maahan laitoin. Jos sitä vaikka osaisi ensi keväänä yhdistää nimen ja kuvan. 
- viridifloratulppaani (korkeus 45 cm)
- oregoninlaukka (korkeus 15 cm)
- kirjopikarililja (korkeus 20-40 cm)
- nuokkutähdikki (korkeus 30cm)
- balkanin vuokko
- krookus ´tricolor´
- tulppaani ´little beauty´
- kreikantulppaani
- krookus ´prince klaus´
- krookus kultasahrami
- lummetulppaani 'Johan Straus' (matala)
- erilaisia liljoja joiden nimet hukkasin    jonnekin.

torstai 14. lokakuuta 2010

Kukkapenkki autopaikan vieressä

Tämän kukkapenkin teimme autopaikan viereen äitini avustuksella heinäkuun helteillä. Maa oli kivikovaan pakkautunut vuosien saatossa. Tällä paikalla oli aikaisemmin pensashanhikkeja jotka olivat jo tiensä päässä lahoine runkoineen. Kasveja olen istutellut pikkuhiljaa tässä syksyllä. Osa kasveista on tilapäisistutuksessa odottamassa ensi kevättä ja oikeita istutuspaikkojaan. Maksaruohot ja päivänliljat jäävät näille paikkoilleen, kukkasipuleita istutin myös tähän penkkiin paljon lokakuun alussa. 

etupiha nyt ja ennen


maanantai 11. lokakuuta 2010

Etupiha puoliksi tehty

Sain tänä ensimmäisenä vuonna etupihan puoliksi tehtyä. Ylempi näkymä eli puolikas etupihasta on melkein valmis ja tämä näkyy ensimmäisenä kun kävelee etuovelle. Toisella puolella näkymä keittiön ikkunasta onkin sitten hiukan rikkaruohoisempi (alempi kuva). Kuvat on otettu 17. syyskuuta, nyt lokakuussa on syysleimutkin kukintansa päättäneet. Voi olla että tuli istuttua kasveja liian tiheään, onpahan ainakin valmiina kevääksi taimia jaettavaksi ja lisättäväksi.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Omenoita



Toinen omenapuistamme on jokin myöhäisempi lajike, se tekee valtavan jättimäisiä omenoita ja kaiken lisäksi vielä todella hyvän makuisia! Lajikkeesta ei ole mitään tietoa, osaisikohan joku kuvan perusteella arvata mikä lajike on kyseessä? Talviomenaksi ovat jotkut tätä arvelleet.


perjantai 8. lokakuuta 2010

Kasvihuoneunelmia



Huomaan siirtyneeni jo talviaikaan kun pää kääntyy suunnittelemaan rakennelmia, eikä aikaa tule vietettyä paljoakaan pihalla työn touhussa. Tällä hetkellä suunnittelen ensi keväänä rakennettavaa kasvihuonettamme. Tarkoitus olisi etsiä jostain vanhoja ikkunoita joista tämä rakennettaisiin. 
Piirustin yksi päivä pikaisesti luonnoksen kasvihuoneesta, mielessä se on jo tosin muuttunut ihan toisennäköiseksi. Keväisessä pihapiirroksessa kasvihuoneen muoto oli vielä Julianan valmismallistosta Diamant, nyt olen päätynyt enemmän suorakaiteeseen. Ovi tulisi pitkälle seinustalle, kaikissa valmismalleissa ovet on tietääkseni lyhyellä sivulla. 


Olen etsiskellyt netistä ideoita kasvihuoneelleni ja kaikista eniten olen tykännyt tästä Suomelan sivuilta löytyneestä mallista. Harmi vain ettei artikkelissa kerrota itse kasvihuoneen rakentamisesta mitään. 











Toinen suosikkini on Kekkilän tämänvuoden uutuus vihervaja sato.

torstai 7. lokakuuta 2010

Pahuksen sähkölaitos

Keväällä tuli ilmoitus sähkölaitokselta että sähkölinjat siirretään tolpista maan alle sekä samalla uusitaan valopylväät. Tämä oli siis ennenkuin olimme istuttaneet tuija-aidan. Soitimme sähkölaitokselle ja varmistimme että voimme aidan istuttaa ilman että sähkötöistä olisi kasveille haittaa. Laitokselta vastattiin että ei hätää, kunhan istutamme aidan omalle puolelle ja he eivät kaiva ojaa kuin metrin päästä tiestä.


Bullsh*t sanon minä! Tuo kuvassa näkyvä sähkökeskus on kahden metrin päässä tiestä ja kahdenkymmenen sentin päästä tuijista! Tuon pömpylän kohdalla oli kesällä istutetut sammalleimut kauniissa kasvussa.
Samoin alemmassa kuvassa oli sammalleimuja tuon soran kohdalla. Niin siis soran, ei mullan mitä siinä aiemmin oli. Pääseepähän taas rinnettä korjaamaan, toisen kerran tänä vuonna.


Kyllä oli tippa linssissä kun tämän hävityksen huomasin.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Blogihiljaisuuden syy

Järjestimme häät kolmessa kuukaudessa. Heinäkuussa saimme idean, jolloin pihatyöt jäivät hieman pienemmälle huomiolle...

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Keskeneräistä

Takapihan oleskelualue on vielä täysin työnalla. Syksyllä pitäisi keretä muokkaamaan kukkapenkin pohja ja sen takana kulkeva kivipengerrys. Kuvassa oleva puun runko tullaan säilyttämään, laitan sen tulevalle metsäalueelle ja ehkä istutan sen koloihin jotain metsäkasvia kasvamaan. Puu on kissan tarkkailupaikan lisäksi myös hyvä piilopaikka hyönteisille. 


Oleskelualueen nurmikko kaipaa myös uudistusta, saa nähdä keritäänkö tänä vuonna. Sisätilan remontti näkyy myös ulkona, kuistilla on betonirummusta lähtien kaikennäköistä rojua. Naapuri on rakentanut komean leikkimökin lapsenlapsilleen. 

tiistai 24. elokuuta 2010

maanantai 23. elokuuta 2010

Inspiraatiot

Kävimme kesälomalla pohjanmaalla Mummilla, hänen pihansa on aivan uskomaton! 

Myös Mummini sisaren piha on huikea (kuva alla), kukkia täynnä oleva paratiisi! Jos vielä joskus omakin pihani näyttäsi näiden esimerkkien kaltaiselta...

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Nurmikko


Tänään saimme tehtyä ensimmäisen osan tulevista nurmikkoalueista. Aluksi jyrsimme maata useampaan kertaan, ensimmäisen kerran jo pari kuukautta sitten. Kitkin alueelle nousevia rikkaruohoja jotta alue olisi mahdollisimman hyvä tulevalle nurmelle. Jyrsinnän jälkeen jyräsimme alueen nurmijyrällä ja sitten levitimme uutta multaa viitisen senttiä, kalkitsimme ja lannoitimme mullan. Sitten taas jyrättiin alue tasaiseksi, jonka jälkeen levittelimme siemenet jotka lopuksi haravoitiin pintamultaan. 

Alla kuva alueesta ennen nurmikon perustamista.


keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Syrikkä


Syrikkä Buddleja davidii `Royal Red´

Syrikän sanotaan olevan erinomainen perhoskasvi ja se kyllä pitää paikkansa, siinä on vieraillut jo monia sitruunaperhosia ja nokkosperhosia.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kukkia

Kurjennokka


Miljoonakello ja muratti
Päivänlilja jonka tarkkaa nimeä en muista. Täytyy etsiä purkissa ollut etiketti jostain ja tarkistaa asia.